Esittelyssä manifestointipalloni

28.01.2026
Labradoriittipallo
Labradoriittipallo

Päätin esitellä teille mun uusien asioiden luomiskumppanin =D  Tämä jättikokoinen labradoriittipallo ilmestyi elämääni viime vuonna erinäisten yhteensattumien vuoksi. Asetin sen viime keväänä työpöydälleni luomaan uusia alkuja ja unelmia todeksi. Ei mennyt aikaakaan kuin Vuodenpyörä 2026 lähti syntymään ja kirjoitin kalenterin kasvimagiaa + kuuseremonioita tämän kaverin kera. 

Eilen kaivoin hänet taas esiin ja otin unikaveriksi, mieli oli todella selkeä ja muistin jokaisen unen hetken, mitä viime yönä näin. Kyseessä on siis kunnon noitapallo tai näkijän väline Päätin, että "hän" saa jälleen olla työpöydälläni auttamassa luomaan minulle seuraavia uusia unelmia ja asioita. Onhan tämän kiven ominaisuudet aivan huikeita, tässä osa niistä. 

"Labradoriitti rohkaisee tavoittelemaan unelmia ja auttaa välttämään kaikki esteet, joita kenties itse aiheutat itsellesi. Se auttaa, että unelmasi toteutuvat. Se on voimakas kivi silloin, kun on kyse uusista aluista ja sydämen toiveiden toteuttamisesta. Labradoriitti sytyttää sisäisen tulen kuin pimeydestä säteilevät välähdykset kiven pinnassa. Työskentele tämän kiven kanssa, kun lähdet uuteen projektiin tai seikkailuun tai milloin tahansa tarvitset energiatason nollausta. Labradoriitti aktivoi kolmannen silmän chakran, avaa aistit, parantaa näkökykyä ja mahdollistaa maailman näkemisen täydellisesti sellaisena kuin se ympärilläsi on". PS: labradoriitti palloa ei valitettavasti löydy verkkokaupasta, mutta sieltä löytyy pari sydäntä unelmien manifestoimiseen  

Uusia unelmia kohden Tuli Hevosen vuonna 2026
Uusia unelmia kohden Tuli Hevosen vuonna 2026