Suitsuke, Maarianheinäletti (50 cm)

Ihana 50 cm pitkä ja tuoreesta maarianheinästä letitetty. Kasvatettu ja käsin poimittu yhteistyökumppanin luomufarmilla Kaliforniassa. 

Yksi tärkeimpiä seremoniallisia kasveja ja perinteisesti käytetään henkilön siunaamiseen, pitämään pahoja henkiä loitolla kodista ja puhdistamaan välineitä ja esineitä. Maarianheinä tuoksuu hyvälle ja sen tuoksun sanotaan houkuttavan hyviä energioita. Se symboloi parantamista, rauhaa ja henkisyyttä. Maarianheinästä tehtyjä palmikoita jätetään joskus lahjana hautapaikoille ja pyhille paikoille. Sitä käytetään medicine pussukoissa ja parantavissa amuleteissa. Joidenkin heimojen muinaisen tiedon mukaan (Ojibwe ja Cree) maarianheinän sanotaan olevan vanhimpia kasveja ja symboloivan maaäidin hiuksia. 

Käyttötarkoitus: Sillä voi kutsua puoleensa rakkautta, lempeyttä ja rehellisyyttä. Suojelutarkoituksessa sitä käytetään perinteisesti ajamaan pois pahuutta ja harmeja sekä estämään pahantahtoisten henkien lähestymistä. Sitä voidaan myös kantaa mukana suojelevan tarkoituksensa vuoksi. Seremonioiden tai rukouksien aluksi sitä poltetaan, jotta sen tuoksu houkuttaa hyviä asioita. Yleensä maarianheinä palmikoidaan kuin letti ja kuivaneena poltetaan toisesta päästä. Taloudellisempi tapa on ottaa maarianheinästä pieniä paloja ja polttaa niitä hiilen tai suitsukeastian ritilän päällä. 

Alkuperä ja ympäristöinfo: Maarianheinä tulee minulle suoraan viljelijältä eli yhteistyökumppanillani on oma maatila Kaliforniassa, jossa he viljelevät mm. valkosalviaa, rosmariinia, artemisiaa, maarianheinää ym. Viljelty maarianheinä on luomua eli viljelyssä ei käytetä torjunta-aineita ja korjuun jälkeen yrtit kuivatetaan huolellisesti perinteitä vaalien.


14,90 €