UUTUUS! Astronoidan digikuukalenteri vuodelle 2027 on ilmestynyt. Halusin rakentaa astrologisen kuukalenterin, jossa pääset seuraamaan tähtitaivaan liikkeitä helposti ja peilaamaan niitä omaan arkeen sekä katsomaan tärkeitä ajankohtia kosmisten kuvioiden mukaan. Olen haaveillut tästä pitkään eli vuosia ostin astrokalentereita ulkomailta ja aina niistä puuttui jotain olennaista tai kuun liikkuminen oli merkitty esimerkiksi Amerikan tai Australian aikavyöhykkeen mukaan. Koska yhteistyömme Vuodenpyörä 2026 tiimin kanssa ei jatkunut, päätin keskittyä tekemään oman kalenterin ja tämä tahtoi nyt ilmestyä digikalenterin muodossa. Täytyy myöntää että sain tästä kalenterista vielä enemmän itseni näköisen ja punaisena lankana on ollut astrologia. Ajattelenkin tämän olevan "Astrologinen vuodenpyörä 2027".
Tekijä: Kati Torkko (tekstit ja kalenterin design)
KALENTERIN SISÄLTÖ
- Auringon, kuun ja muiden planeettojen liikkeet vuoden aikana; siirtymät merkistä toiseen sekä perääntymiset 2027.
- Selkeä viikkoaukeama (yksi viikko yhdellä sivuaukeamalla).
- Infosivut eri elementeistä, millaisia ovat tuli-, maa-, ilma- ja vesipäivät; yleinen energia, terveys ja kasvimagia.
- Vuoden jokaisen täyden- ja uudenkuun energiat sekä käytännön vinkkejä.
- Auringon-ja kuunpimennykset vuonna 2027.
- Infosivu jokaisesta astrologisesta aurinkomerkistä, mukana merkin terveysastrologiaa.
- Vuodenpyörän juhlat, yhteensoveltuvat värit, kivet ja kasvit.
- Bonuksena yksi rituaali/seremonia jokaiseen vuodenpyörän juhlaan.
- Ajatuksia ja aforismeja.
- Kalenterikuvien lisenssit on ostettu eri kuvapankeista.
- Sivuja yhteensä 160.
Tilauksen jälkeen saat minulta henkilökohtaisen sisäänpääsylinkin kuukalenteriin. Tarkistathan että sähköpostiosoite on varmasti oikein. Toimitusaika digioppaisiin on arkipäivisin max. 1 vuorokausi. Viikonloppuna ja juhlapyhinä tehdyt tilaukset käsitellään seuraavana arkipäivänä.
Digikuukalenterin ja sen sisällön myyminen tai jakaminen ilman lupaa on suojattu tekijänoikeuslailla. Copyright teksti ja design: Kati Torkko.
PS: Kun ostat pelkän digituotteen, niin valitse kaupan kassalla toimitustavaksi "digiopas tai sähköinen lahjakortti", jolloin toimitusmaksu on 0€